Kumppanisi IT-palveluiden hankinnassa ja hallinnassa

Tietoa meistä

Passion. Experience. Diligence.

 

Solable on itsenäinen ja riippumaton, IT-palveluiden kehittämiseen ja hallintaan erikoistunut yritys. Perustajilla on yli 20 vuoden kokemus IT-alasta eri rooleissa​ sekä vahva toimialaosaaminen erityisesti vähittäiskaupan alalta, finanssisektorilta ja julkishallinnosta​.

Palvelumme kattavat laajasti tietohallinnon eri osa-alueita strategian luomisesta aina tekniseen toteutukseen asti. Palvelumme perustuvat käytännössä toimiviksi todettuihin toimintamalleihin ja keskitymme oleelliseen asiakkaan etua ajatellen.

Solablen toiminta tukeutuu laajaan kumppaniverkostoon. Yhteistyössä valittujen kumppaneidemme kanssa toteuttamme vaativatkin muutosprojektit. Kumppaniyrityksillämme on ylivertaista osaamista muun muassa tietoliikennepalveluiden kilpailuttamisessa, tietoliikenneverkoissa, tietoturvassa, työasemapalveluissa ja käyttöoikeushallinnassa.

Tietoliikennepalveluiden kilpailuttamisessa teemme yhteistyötä alan johtavan yrityksen kanssa. Yhteisen palveluvalikoimamme kautta voimme tarjota hankintapalvelua erittäin kattavasti.

Yhteistyöverkostoomme kuuluu myös Suomen osaavin riippumaton tietoverkkotalo. Heidän asiantuntijoillaan on vankka kokemus erityisesti isojen ympäristöjen tietoliikennearkkitehtuurin määrittelyssä ja vaativien siirtoprojektien läpiviennissä menestyksekkäästi.

Microsoft-ympäristöjen hallintaan keskittynyt kumppanimme on erikoistunut mm. Active Directoryn, Office 365:n ja Exchangen hallintaan sekä päätelaitteiden vakiointiin ja hallintaan suurissa ympäristöissä.

 
 

Janne Heinonen

Yrittäjä, konsultti

☎ Yhteystiedot

050 594 2664

janne.heinonen (at) solable.fi

 

TEKNOLOGIAN JA PALVELUIDEN JOHTAMINEN

Laaja osaaminen IT-alalta, ulottuen tietohallinnon ylimmästä johdosta vaativiin asiantuntijatehtäviin ja sertifioituun tietoturvaosaamiseen.

TULOKSENTEKIJÄ JA TOIMINNAN KEHITTÄJÄ

Yli 20 vuoden alan työkokemus vaativissa rooleissa sekä palvelutoimittajan että asiakkaan puolella.

 

 

Marko Myllyniemi

Yrittäjä, konsultti 

☎ Yhteystiedot

050 411 3910

marko.myllyniemi (at) solable.fi

 

TIETOHALLINNON JOHTAMINEN

Yli 10 vuotta tietohallintojohtajan roolissa. Laajojen ja liiketoimintakriittisten palveluiden johtaminen ja kehittäminen.

KEHITTÄJÄ JA MUUTOSJOHTAJA

Yli 25 vuoden alan työkokemus vaativissa rooleissa sekä palvelutoimittajan että asiakkaan puolella.